lauantai 6. marraskuuta 2010

Olin unohtanut tämän,

Olin unohtanut tämän blogin olemassaolon. Aina silloin, kun  tuli tarve kirjoittaa kirjoitin sen aineelliseen päiväkirjaan. Minua pelottaa edelleen se, että joku tunnistaa minut.


Olen aika varma, että jätän tämän blogin kokonaan. Se jää bittiavaruuteen, mutta voin aina tulla lukemaan sitä. Uudesta blogistani tulee erilainen kuin tästä: tämä on henkilökohtainen, nämä kaksi postausta ovat minua. Aion pysytellä uudessa blogissanikin anonyymina, mutta aiheet ovat julkisempia. Haluan saada kontaktia ja lukijoita.


Kirjoitin tähän pieneen blogiin viimeksti tammikuussa. Mitä tässä välissä tapahtui? Ei paljon mitään. Minulla on edelleen poikaystävä, ja meillä menee juuri niin hyvin tai huonosti kuin viimeksikin, miten sen nyt ottaa. En ehkä ole yhtä yksinäinen, mutta minusta on tullut arempi. Olen viikonloputkin mieluiten sisällä ja baarit ahdistavat enemmän kuin rentouttavat. 


Miksi kirjoitin tämän, jos aion lopettaa? Tarkoitukseni oli ensin kirjoittaa jäähyväispostaus, mutta muutin mieltäni. Kirjoitan tänne taas joskus. En aio enkä halua kirjoittaa usein, haluan nähdä muutunko ajassa, muuttuuko mieleni ja tyylini ja mihin suuntaan. 


Minä haluan olla yksin, koska haluan ajatella rauhassa. Haluan kehittää mieltäni ja opetella muodostamaan mielipiteitä. Minun pitää olla yksin vielä kauan.