Olen alkanut ymmärtää saippuaoopperoiden suhdekiemuroita. Ne ovat ennen tuntuneet epätodellisesta ja vierailta, jonkinlaisilta aikuisten leikeiltä. Nyt minusta tuntuu, että omassa elämässäni olisi aineksia saippuaoopperaan. Minulla on poikaystävä, mutta olen jo vuoden ollut ihastunut toiseen. Ei kuulosta kovin suurelta jutulta, mutta sitä se on! Ajatukseni saavat minut ahdistumaan ja tämä vain pahenee.
Minä olen kerran suudellut toista. Muistan, ettei se ollut kovin hyvä pusu. Varsinkin kun huono omatunto iski heti silmille. Olen paljastanut sen kahdelle ja se pelottaa. Mitä jos joku kertoo siitä Jonathanille? James ei kerro.
Nuolemisesta on vuosi. Miltein. Sen jälkeen välttelin Jamesia muutaman kuukauden. Hän sai tyttöystävän, eikä suudelma tuntunut minusta enää niin pahalta. Hänen seurustelunsa ei kestänyt kauaa ja olin siitä iloinen. Minua vieläkin vihastuttaa oma julmuuteni: minä olin iloinen, vaikka kummatkin osapuolet olivat ystäviäni.
Se alkoi yli vuosi sitten ja minua pelottaa, että se ei lopu koskaan. Ihastus. Minä en edes tiedä, olenko ihastunut kuvaan vai todelliseen ihmiseen, sillä minusta tuntuu, etten oikeasti tunne häntä. Se on varmasti totta: hän on minulle lohtu, kun minulla menee huonosti Jonathanin kanssa. Ajattelen, että voin aina yrittää häntä.
Paitsi että ihastukseni on yksipuolista.
En saisi häntä, vaikka yrittäisin. Se taitaa olla syy, miksi olen vielä Jonathanin kanssa. En halua jäädä yksin! Minun vikani on se, että olen hieman pyöreä enkä ole kovin sievä. Jamesilla on aina ollut kauniita ja laihoja tyttöjä, sellaisia joillla on hienoja ajatuksia ja jotka ovat muutenkin hienoja ihmisiä: he ajattelevat eläimiä ja ympäristöä ja ovat kasvissyöjiä, minä ajattelen itseäni ja sitä, miltä näytän jumppatunnilla.
Minä olen jotenkin epäonnistunut. Olen aina halunnut olla älykäs, mutta jotenkin jämähdin johonkin sietämättömään tyhmyyden iloon yläasteella. En päässyt siitä yli.
Tärkeintä on kertoa se, miltä minusta tuntui pari viikkoa sitten hänen kanssaan baarissa kahdestaan. Mahtavalta. Emme tehneet mitään kiellettyä, istuimme ehkä toisissamme kiinni ja hän saattoi silittää selkämystäni. Olimme kahden! Minä olin onnellinen: muistan hänen hymynsä ikuisesti. Siinä saattoi olla sellaisia ihastumisen piirteitä, joita olin nähnut hänen hymyilleen entisilleen. Voi sitä iloa ja tuskaa, joita silloin koin ja joita seuraavan päivänä kärsin. Minun ihastukseni on yksipuolista: minut hän jätti seisomaan yksin baarin eteen -20 asteen pakkaseen.
Pääsin kotiin ja kaaduin eteiseen. Itkin. Minun poikaystäväni riisui minut ja kantoi sänkyyn. Seuraavan viikon olin kuin unessa: en voinut unohtaa sitä hymyä ja toivoa siitä, että hän joskus pitäisi minusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti